OÜ Hepmet on perustettu huhtikuussa vuonna 2001. Yritys toimii virolaisen ja suomalaisen (34%) pääoman turvin. Yhtiöllä on 1200 m 2 tuotantotilat Viljandin kaupungissa. Valmistamme erilaisia metallirakenteita, porraskaiteita, aitatolppia, kontteja ja muuta. Autamme maatalous- ja metsäkoneiden korjaustöissä ja myöskin uusien valmistuksessa. Hepmet on erikoistunut kansainvälisten yritysten alihankintaan. Olemme suorittaneet alihankintatöitä esimerkiksi turkistilojen rehukeittiöille Suomessa, samoin valmistaneet isompia ja pienempiä laiteosia sekä paikallisille markkinoille Virossa että Skandinavian maihin. Tarjoamme asiakkaillemme erilaisia palveluita, kuten metallien mekaaninen työstö, hitsaus ja kokoaminen asiakkaiden piirustuksien mukaan. Pitkän kokemuksemme ja yhteistyökumppanimme ansiosta pystymme ratkaisemaan asiakkaiden monimutkaisimmat haasteet. Tiimissämme toimii 9 oman alan ammattilaista, jotka ovat päteviä ja sertifioituja.
Yhtiöllämme on EN ISO 3834-2 sertifikaatti.
Kuulumme Österberg Group konserniin.
Meidän päätoimialamme ovat:
A. Metallirakenteiden valmistaminen
B. Sorvaus- ja jyrsintätyöt, leikkaus giljotiinilla enintään 10 mm,
metallien taivutus sekä mankelilla että särmäyskoneella.
C. Rautametallien (ruostumaton teräs) hitsaus.